Tikkurilan urheilupuisto

Ota yhteyttä

Tikkurilan Urheilupuisto
Läntinen Valkoisenlähteentie 52-54
01300 Vantaa

Puhelin: 09 839 28050

Ota rohkeasti yhteyttä
lomakkeemme avulla

 

Tervetuloa Tikkurilan Valtti Areenalle!

Valtti Areena toimii monipuolisena jääurheilun tapahtumapaikkana, joka lisäksi kesäisin tarjoaa loistavat tilat mm. rullakiekolle.
Yhdessä Urheilupuiston muiden palveluiden kanssa Valtti Areena ja harjoitusjäähalli tarjoavat toiminnallisen ympäristön eri lajien urheiluleireille.
Lisäksi Valtti Areenalla sijaitsee noin 80 m2 kokoinen peilisali joka soveltuu oheisharjoitteluun sekä esimerkiksi tanssituntien pitopaikaksi.

Ympäristön viihtyisyyttä voi hyödyntää myös erilaisten tapahtumien kuten konserttien, messujen tai vaikkapa virkistyspäivien järjestämiseen.

Valtti Areena on hyvien kulkuyhteyksien varrella; Hki-Vantaan lentoasemalle, kauppakeskus Jumboon ja viihdekeskus Flamingoon meiltä on matkaa vain viitisen kilometriä ja Tikkurilan alueen palvelut juna-asemineen löytyvät reilun kilometrin päästä. Helsingin keskustaan taitat junalla n. 15 minuutissa.

Jäähallin edustalla on myös hyvät paikoitustilat henkilöautoille. Tule tutustumaan, navigoit meille helposti esim. yhteystiedoista löytyvän kartan avulla!

Jäähallit ovat avoinna arkisin ja viikonloppuisin klo 7.15 - 23.30
(Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin)

Areenan ravintolapalvelut

Valtti Areenan 100-paikkainen kahvila sijaitsee hallin pohjoispäädyssä ja tarjoaa mukavat näköalat suoraan tapahtuma-areenalle. Tapahtumissa asiakkaita palvelee myös lukuisat lisämyyntipisteet.

http://www.areenacafe.fi/